Siirry sisältöön
Siirry hakuun
24.10.2011

Pk-yritykset sinnittelevät kasvu-uralla

Suomalaisten pk-yritysten liikevaihto oli ajanjaksolla 9/2010 - 8/2011 keskimäärin 13,2 prosenttia suurempi kuin edeltäneellä 12 kuukauden jaksolla. Pk-yritysten kannattavuus kasvoi aiempien seurantajaksojen tapaan noin 20 prosentilla vuotta aiempaan ajanjaksoon verrattuna. Yritysten kassoissa oli elokuun lopussa 10,9 prosenttia enemmän rahaa vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna.

Toimialoista erottuu edelleen keskimääräistä paremmalla kasvulla rakennusala, joka nyt tarkastellulla ajanjaksolla kasvoi 26,9 % eli kaksinkertaisesti keskiarvoon verrattuna. Toki keväällä mitattu noin 50 prosentin kasvu on selvästi sielläkin tasaantunut.

”Pk-yritykset näyttävät ilahduttavasti pystyvän pitämään pintansa haastavinakin aikoina. Vaikka alkuvuoden voimakkaasta kasvusta on tultu hieman alaspäin, on kasvu-uralla edelleen pysytty. Ja mikä parasta, ei kannattavuustasokaan ole romahtanut vaikka se keväästä onkin jonkin verran heikentynyt”, toteaa Talenom Oy:n toimitusjohtaja Harri Tahkola.

”Rakennusalan muita voimakkaampi kasvu vertailuvuoteen nähden on edelleen jatkunut, mutta voimakasta laskua keväästä on siellä havaittavissa. Tämä indikoinee joillekin rakennusalan yrityksille haastavaa talvea”, Tahkola jatkaa.

Liitetiedosto: Talenom_Barometri_10_2011.pdf (71,6 kt)

Kaikki barometrit

Sivun alkuun