Siirry sisältöön
Siirry hakuun
20.01.2012

Pk-yritysten kasvu rauhoittui loppuvuodesta

Suomalaisten pk-yritysten liikevaihto kasvoi ajanjaksolla 12/2010 - 11/2011 keskimäärin 11,1 prosenttia edeltäneeseen 12 kuukauden jaksoon verrattuna. Myös pk-yritysten kannattavuus parani liikevoiton ollessa 14,9 prosenttia suurempi kuin aiemmalla 12 kuukauden ajanjaksolla. Yritysten kassoissa oli marraskuun lopulla 16,8 prosenttia enemmän rahaa vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna.

”Kasvuvauhti pk-yrityksissä hidastui loppuvuodesta. Yksittäisenä kuukautena marraskuun 2011 liikevaihto oli silti vielä 10 prosenttia suurempi kuin marraskuussa 2010. Lokakuussa liikevaihdon kasvua oli vuoden takaiseen lokakuuhun nähden vielä 18,2 prosenttia, eli voidaan sanoa kasvun selvästi hiljentyneen. Mutta huomattavaa on, että vastoin yleistä ilmapiiriä vielä marraskuussakin ollaan siis oltu selvissä kasvulukemissa. Liikevaihdon kasvun hiipuminen on vaikuttanut suoraan liikevoiton tippumiseen ja yksittäisenä kuukautena marraskuu on ollut kannattavuusmielessä monille yrityksille alavireinen. Hereillä kannattavuuden suhteen on syytä olla, mutta tappiomielialoihin ei pidä taipua”, toteaa Talenom Oy:n toimitusjohtaja Harri Tahkola.

”Valtion budjettivajeen paikkaamisessa tunnutaan ensisijaisena vaihtoehtona poliitikkojen toimesta pitävän verojen korotuksia ja verorakenteen muuttamista. Olisi kuitenkin viisasta, että hätiköityjä muutoksia ei tehtäisi verorakenteisiin, sillä muutokset niissä aiheuttavat välittömiä seurauksia. Esimerkiksi vuodenvaihteessa korotetut pääomaverot vievät jo nyt pääomia Suomesta. Samoin on iso riski, että yritysten toimipaikkoja ja pääkonttoreita siirretään Suomesta muualle, mikäli ei ymmärretä tukea kotimaista omistajuutta ja yrittäjyyttä. Ei vain suuryhtiöissä vaan myös pk-yrityksissä tämä on yhä useammin selkeä vaihtoehto ja näin ollen aivan todellinen uhka Suomelle”, Tahkola jatkaa.

Talenom Barometrin tulokset perustuvat laajaan otantaan suomalaisista pk-yrityksistä. Barometrin tuloksia saa vapaasti julkaista ja siteerata, mutta se edellyttää aina lähteen mainitsemista.

Liitetiedosto: Talenom_Barometri_01_2012.pdf (74,6 kt)

Kaikki barometrit

Sivun alkuun