Starttipalvelu
Asiakkuus Talenomilla alkaa vaivattomasti ja hallitusti;
olipa sitten kyseessä uusi, aloittava yritys tai jo olemassa oleva yritys, joka siirtää talouden hallintansa Talenomille vanhalta tilitoimistolta tai omasta hoidostaan. Olemme koonneet kaiken asiakkuuden aloittamiseen liittyvän toiminnan yhden palvelun, Talenomin Starttipalvelun, alle.
Olemassa oleva yritys
Vaihto Talenomin asiakkaaksi käy helposti. Riittää, että ilmoitat meille halukkuudestasi. Starttipalvelun avulla sovitut palvelut saadaan pyörimään asiakkaan kannalta hyvin vaivattomasti ja siten, ettei asiakkaan liiketoimintaan tule katkoksia.
Maksuttomana lisäpalveluna asiakas voi valita Talenomin Muuttopalvelun. Tämän palvelun avulla hoidamme aikaisemman sopimuksen irtisanomisen sekä tarvittavan aineiston siirtämisen edelliseltä tilitoimistolta tai yrityksenne omasta hoidosta avaimet käteen -periaatteella. Kaiken tämän teemme tietysti herrasmiehen ottein.
Aloittava yritys
Vaikka yrityksen perustaminen on Suomessa varsin helppoa, on viisasta luottaa asiantuntijaan jo yrityksen perustamisvaiheessa. Starttipalvelun avulla aloittavalle yritykselle perustetaan talouden hallinnan järjestelmä. Me Talenomilla olemme yrittäjän tukena jo yrityksen liiketoimintasuunnitelman laadinnassa.
Samoin olemme miettimässä yrittäjän kanssa järkevintä yhtiömuotoa yritykselle. Ja totta kai laadimme kaikki viranomaisten, kuten kaupparekisterin ja verottajan vaatimat perustamisasiakirjat. Neuvomme myös, mitä rahoitusmahdollisuuksia yrityksellä on käytettävissään ja kuinka valita niistä paras vaihtoehto. Voimme myös osallistua rahoituksen järjestämiseen, ja esimerkiksi lainaneuvotteluihin lähdemme yrittäjän kanssa mielellämme.
Suuri kokomme on merkki monipuolisesta osaamisesta ja toimii takuuna kaikenkokoisille asiakasyrityksillemme todellisesta ammattitaidosta. Tämä on varmasti myös aloittavan yrittäjän etu.
Ota yhteyttä sinulle sopivimpaan toimistoomme tai jätä meille yhteydenottopyyntö.


