Siirry sisältöön
Siirry hakuun

Case kampaamo

TOIMIALA: Parturi-kampaamo
TOIMIPAIKKA: Oulu
PERUSTAMISVUOSI: 1987
HENKILÖSTÖMÄÄRÄ: 5

PARTURI-KAMPAAMO MERLE

Merja Anttila perusti parturi-kampaamo Merlen vuonna 1987. Oulussa toimiva Merle työllistää yrittäjän lisäksi neljä hiusalan ammattilaista.

Talenomin asiakkaaksi 2003 siirtynyt Merja Anttila sanoo olevansa todella tyytyväinen saamaansa palveluun.”Yritystoiminnan jokapäiväisiin kysymyksiin vastaukset tulevat nopeasti. Yhteistyö ja yhteydenpito vakituisen yhteyshenkilön kanssa on sujunut helposti ja kemiat ovat kohdallaan.”

Nykyisen palveluvalikoimansa Anttila sanoo kokevansa juuri sopivaksi viisihenkisen yrityksen tämänhetkisiin tarpeisiin. Kun Talenom hoitaa taloushallinnon, kiireinen yrittäjä ehtii keskittyä siihen minkä parhaiten osaa – ammattitaitonsa ja yrityksensä kehittämiseen.

Talenomin palvelut Merja sanoo kokeneensa joustaviksi. Yritysneuvoja on ollut hyvänä apuna liiketoiminnan kehittämisessä ja muun muassa yritysmuodon muutoksen toiminimestä osakeyhtiöksi Talenom hoiti alusta loppuun.

Erityisen hyvät kokemukset kampaamoyrittäjällä on Talenomin kuukausittaisesta raportoinnista. ”Aina tietää tarkasti missä mennään”, kiittää Merja Anttila.

Kysy lisää

KYSY MEILTÄ TARJOUS TAI PYYDÄ YHTEYDENOTTOA

Vastaamme pian!

VINKKI

Liity Talenom uutiskirjeiden tilaajaksi. Saat meiltä ajankohtaisia tiedotteita talouden hallintaan liittyen.

Tilaa uutiskirje 


Sivun alkuun