fbpx
>
Blogi
Harri Tahkola
01.03.2016

Keväästä 2016

Keväästä 2016: Media negatiivisen uutisoinnin marinoidissa, yhteiskuntasopimusneuvottelut ilman pk-yrityksiä

Pörssifirmat tekivät viimevuonna historialliset tulokset ja jakavat nyt ennätyksellisiä osinkoja. Valtiollekin osinkotuloja on arvioitu tulevan 900 miljoonaa euroa. Analyytikot korottavat ennusteitaan yhtiöiden näkymistä samaan aikaan, kun pankit ja Finnvera kertovat yrityslainojen kysynnän kasvamisesta. Kuka tätä kestää kuulla? Miten tästä kehtaa kukaan toimittaja kirjoittaa?

Olemme enemmän tai vähemmän rypeneet negatiivisessa kierteessä jo yli 7 vuoden ajan. Milloin syynä ovat olleet ulkoiset ja milloin sisäiset tekijät, mutta lopputulos on ollut matalavireinen. Pitkäaikainen altistus on aiheuttanut jo mielen ummetusta myös mediassa, sillä sitä seuraamalla näkee ja kuulee edelleen negatiivisten uutisten tuottamisen olevan valloillaan.

Meillä kaikilla, myös medialla, on kuitenkin täysi syy luottaa yhtä paljon positiivisiin uutisiin. Positiiviset uutiset ruokkivat itse itseään sekä ennen muuta nostavat meitä pitkäaikaisesta negatiivisten uutisten marinoidista.

Mutta aina löytyy korjattavaakin. Nyt erityisesti harmitti seurata yhteiskuntasopimusneuvotteluita. Hämmästyttävää on nimittäin se, että pk-yrittäjät puuttuivat neuvotteluista kokonaan. Suomen tulevaisuutta koskevissa neuvotteluissa ei oikein kenenkään pöydän ääressä istuvan intresseissä ole pienten yritysten työpaikkojen laatu, niiden kehittyminen tai yrityksen työllistämisen helpottaminen.

Vuonna 2014 56 % yksityisen sektorin työntekijöistä työskenteli pk-yrityksissä. Enemmän kuin joka toinen. Yhteensä 750 tuhatta työntekijää! Pk-yritykset ovat luoneet valtaosan uusista työpaikoista tällä vuosituhannella ja tämä trendi varmasti jatkuu. Mielestäni olemme jääneet neuvottelupöydissä historian vangiksi. Nyt jos koskaan pk-yritysten edustus pitäisi saada neuvotteluihin mukaan.

Kuuntelemalla niitä, jotka ovat arjessa tekemässä työllistämis- ja investointipäätöksiä, saataisiin varmasti parempi tulevaisuus kaikille.

– Harri Tahkola