Konsultointipalvelut

CFO-palvelut kriisiyrityksille

Controller-, talouspäällikkö- ja talousjohtajapalvelut joustavasti ja juuri sopivasti sinun yrityksesi tarpeisiin.

Joskus liiketoiminta ei toimi syystä tai toisesta odotetulla tavalla

Joskus liiketoiminta ei toimi odotetulla tavalla syystä tai toisesta. Kassa voi olla tyhjä, avainhenkilö lähtee yllättäen tai iso asiakas menetetään. Kriisitilanne voi tulla eteen kenelle tahansa, ja me Talenomin CFOpalveluissa olemme valmiita rientämään hätiin – juuri sinulle ja yrityksellesi sopivalla tavalla.

OMACFO – JUURI SOPIVASTI

Tiedämme, että etenkin kriisilanteessa ja kasvuvaiheessa taloudenhallinta aiheuttaa joskus stressiä. Miltä tuntuisi, jos antaisit meidän hoitaa talousohjauksen puolestanne? Voisit keskittyä omaan ydinosaamiseesi ja tukeutua päätöksissäsi hyödyllisiin laskelmiin ja raportteihin. Ota avuksesi kokenut talouden ammattilainen, jolla on kyky hoitaa tilanne kuntoon ja säästää sinulle aikaa. Talenomin OmaCFO tekee tilanneanalyysin, asettaa tavoitteet, laatii suunnitelman ja vie läpi projektin – tai toimii vaikkapa osa-aikaisena talouspäällikkönä, aivan kuten haluat. Pääset itse keskittymään liiketoimintasi tehokkaaseen hoitamiseen.

Tarve

1. Rahat loppu tai viivan alle ei jää
mitään
2. Toiminnan jatkamisen edellytykset
mietityttävät
3. Haluat tietää, ovatko kilpailijasi
samassa tilanteessa
4. Liiallinen kiire johtanut
talousasioiden karkaamiseen
5. Yllättäviä muutoksia tapahtuu

Ratkaisu

1. Keinot kannattavuuden ja
kassatilanteen parantamiseen
2. Tuore ulkopuolinen näkemys
asioihin
3. Selkeä mittaristo, seuranta ja
toimintasuunnitelma
4. Erilaiset herkkyysanalyysit
5. Yritysrakenteen analysointi ja
yritysjärjestelyt
6. Tarvittaessa saneeraushakemus

Hyöty

1. Saat rauhallisemmat yöunet,
OmaCFO säästää sinulle aikaa,
vaivaa ja rahaa
2. Sinun ja läheistesi tulevaisuus
on turvattu
3. Kammetaan firma takaisin ylös
hyvällä taloudenhallinnalla
4. Verotehokkuus otetaan
huomioon yritysjärjestelytilanteessa
5. Toiminta tervehdytetään

TALENOMIN OMACFO MUUN MUASSA :

  • Tuo esiin tuoreen ulkopuolisen näkökulman osaksi strategista
    johtamista
  • Toimii joustavasti tarpeen mukaan
  • Hoitaa talousraportoinnin sinulle ja muulle johdolle
  • Laajentaa tarvittaessa tiimiä ketterästi tarpeen mukaan
    esimerkiksi laki- ja veropalveluihin

 

Ajankohtaista

Talenom Talks – Yritystoiminnan alkuvaiheen taloudelliset vaaranpaikat

Talenom Talks – Yritystoiminnan alkuvaiheen taloudelliset vaaranpaikat Yritystoiminnan alkuvaiheen taloudelliset vaaranpaikat Webinaarissa Juha Aatsinki käsittelee eri yritystoiminnan alkuvaiheen taloudellisia vaaranpaikkoja.…
Lue lisää

Talenom Talks – Yhtiömuodon valinta

Miten valitsen oikean yhtiömuodon? Webinaarissa käsitellään erityisesti toiminimen, henkilöyhtiön ja osakeyhtiön perusasioita, vastuuta, verotusta ja perustamista. Työssä myös vertaillaan eri…
Lue lisää

Talenom Talks – yrityksen henkilöriskienhallinta

Yrityksen henkilöriskienhallinta Milloin osakassopimus kannattaa laatia ja mistä sopimuksessa voidaan sopia? Webinaarissa Kirsi Lautala käsittelee erilaisia keinoja yrityksen henkilöriskien hallintaan…
Lue lisää

Tulevat webinaarit

PK-yrittäjän vero- ja lakituutiset: Maaliskuu 2023

Ajankohtaista Veronumerorekisteri päivitetty maaliskuussa 2023 Veronumerorekisteri on päivitetty ajantasaiseksi keväällä 2018 voimaan tulleen tietosuoja-asetuksen vaatimuksien mukaisesti. Julkisesta veronumerorekisteristä on poistettu…
Lue lisää
talenom_barometri

Pk-yritysten liikevaihto kasvoi tammikuussa +13,73%: ”Yrittäjällä on valintojen hetki”

Pk-yritysten liikevaihto kasvoi tammikuussa +13,73% edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan nähden. Edellisen kolmen kuukauden tarkastelujaksolla (marras-tammikuu) liikevaihto kasvoi keskimäärin +5,48%. Liikevaihto…
Lue lisää

Pk-yrittäjän vero- ja lakiuutiset: Helmikuu 2023

VEROTUKSEN UUTISIA Ajankohtaista   Verohallinnon valvonta vuonna 2023 Verohallinto aloittaa kevään aikana satojen ruokaravintoloiden verovalvonnan. Verohallinto kohdistaa verotarkastukset ja muut…
Lue lisää
talenom_barometri

Pk-yritysten liikevaihto supistui joulukuussa -3,01%: ”Taantuma mahdollisesti alkanut”

Pk-yritysten liikevaihto supistui joulukuussa -3,01% edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan nähden. Vuoden 2022 viimeisen kvartaalin (loka-joulukuu) liikevaihto kasvoi keskimäärin +2,56%. Liikevaihto…
Lue lisää

Ota yhteyttä ja pyydä tarjous!

Täytä yhteystietosi alle ja olemme sinuun tarkemmin yhteydessä!

CFO-palvelut

"*" näyttää pakolliset kentät

Heli Hookana
Heli Hookana
Head of Consulting and Law