Mitä hyötyä matkailuyrittäjä saa taloushallinnon raporteista?

Blogi /
Matkailutiimi; Helena Heikkilä, Teemu Kuusela, Janna Kellokumpu /
07.02.2022

Tuloslaskelma näyttää mistä yrityksen tulot sekä menot koostuvat tiettynä ajanjaksona. Yrityksen tulot, eli liikevaihto koostuu yrityksen myynnistä, tuotteista ja palveluista. Yrityksen menot jakautuvat muuttuviin ja kiinteisiin kuluihin, perustuen niiden luonteeseen. Muuttuvat kulut vaihtelevat usein myynnin volyymin mukaan, kun taas kiinteät kulut ovat sellaisia, jotka säilyvät muuttumattomina, riippumatta myynnistä. Tuloslaskelma näyttää yrityksen tuloksen, kun liikevaihtoa on enemmän kuin kuluja, on toiminta kannattavaa.

 

Matkailualan erityispiirteitä

Matkailualalle ominaista on toiminnan sesonkiluontoisuus, jolloin sesonkiajan tuloilla on kyettävä kattamaan myös sesonkiajan ulkopuoliset kiinteät kulut. Kausivaihteluiden vuoksi kulurakenteiden tunteminen on erityisen tärkeää budjetoinnin ja hinnoittelun näkökulmasta.

Sesonkiaikana myynti nousee liikevaihtoon, sillä ajanjaksolla kun tuote tai palvelu luovutetaan asiakkaalle. Sesonkiajan ulkopuolella saadut ennakkomaksut ovat yrityksen lyhytaikaista velkaa siihen saakka, että tuote tai palvelu luovutetaan asiakkaalle, jolloin se myös siirtyy yrityksen liikevaihdoksi.

 

 

Kustannusrakenteen tarkastelu

Muuttuvat kustannukset ovat välttämättömiä kuluja liikevaihdon syntymisen kannalta. Muuttuvia kustannuksia ovat esimerkiksi raaka-aineostot, tuotteisiin tai palveluihin liittyvät kulut sekä palkkakulut, jotka ovat suoraan yhteydessä myyntitapahtumaan.

Kiinteät kustannukset ovat sellaisia kuluja, jotka muodostuvat vaikkei myyntiä olisikaan. Esimerkiksi sesonkiajan ulkopuolella on maksettava edelleen vuokrakuluja tai vakuutusmaksuja.

 

Kannattavuus ja kannattavuuden parantaminen

Yrityksen kannattavuutta voidaan kuvata erilaisilla talouden mittareilla, joista esimerkiksi tuloslaskelmalta on nähtävissä myyntikate sekä käyttökate.

Myyntikate muodostuu, kun liikevaihdosta vähennetään muuttuvat kulut. Luku kertoo paljonko yhtiölle jää varoja kiinteiden kustannusten kattamiseen. Myyntikatetta voidaan parantaa useilla erilaisilla toimenpiteillä, muun muassa hinnoittelulla tai tehokkaammalla tuottavuudella.

Käyttökate muodostuu, kun liikevaihdosta vähennetään sekä muuttuvat, että kiinteät kulut. Luku kertoo paljonko yhtiölle jää varoja esimerkiksi lainojen lyhennyksiin ja veroihin. Jos käyttökate on kovin matala, tällöin kiinteitä kuluja on liikaa liikevaihtoon nähden. Kiinteitä kuluja voidaan karsia esimerkiksi kilpailuttamalla yrityksen vakuutukset, jolloin säästöä voi tulla vuositasollakin merkittäviä määriä. Yrityksen toiminnalle on myös tarpeen löytää sille sopivat toimitilat, jotta kulut liian suuresta toimitilasta eivät rasittaisi toiminnan kannattavuutta.

Eri toimintojen kannattavuutta voi olla tarpeen seurata. Kustannuspaikkaseurannalla voidaan saada tärkeää tietoa, joiden perusteella voidaan nähdä mahdolliset kehittämisen tarpeessa olevat toimet. Esimerkiksi, jos jokin tietty palvelu tai tuote ei ole kannattava, voidaan kustannuspaikkaseurannan avulla todeta tämä ja ryhtyä toimenpiteisiin.

 

Yrityksen toiminnan tavoite on olla kannattava ja tuottaa voittoa, jota voidaan jakaa osakkeenomistajille. Tuloslaskelma kertoo yrityksen liikevaihdon ja kustannusrakenteen, sekä tilikauden lopullisen tuloksen. Tuloslaskelmaa oikein tulkitsemalla voidaan toimintoja kehittää niin, että yrittäjän ja yrityksen tavoitteet saavutetaan.

Tarjoamme tällaisten asioiden pohdintaan talouden tulkinta -palveluamme. Otathan rohkeasti yhteyttä omaan taloushallinnon asiantuntijaasi. Autamme mielellämme!

 

Helena Heikkilä, Teemu Kuusela, Janna Kellokumpu

Blogin on kirjoittanut Talenom Matkailu-toimialatiimin taloushallinnon asiantuntijat.

Ota yhteyttä ja pyydä tarjous

Täytä yhteystietosi alle ja olemme sinuun yhteydessä