Varhainen yrityssaneeraus – apu yritystä uhkaavaan maksukyvyttömyyteen

Blogi /
Johanna Lehtinen /
20.09.2022

Yrityksen saneerausta koskeva laki säädettiin 1990-luvun lamavuosina ja on ollut voimassa tätä kirjoitettaessa kolmisenkymmentä vuotta. Saneerauksen haasteeksi on koettu se, että yritykset hakeutuvat saneeraukseen liian myöhään. Kun yritys on (kuvaannollisesti) jo enemmän kuin polvia myöten velkasuossa, saneerauksen onnistumistodennäköisyys jää pieneksi. Tällainen yritys ajautuu saneerauksesta huolimatta konkurssiin.

Tämän vuoden heinäkuussa voimaan tullut varhainen yrityssaneeraus säädettiin helpottamaan tätä ongelmaa. Varhaisen saneerauksen keskeisenä ajatuksena on – kuten jo sanamuotokin antaa ymmärtää – että yrityksen velkaongelmiin puututaan mahdollisimman aikaisin. Yritys voi hakeutua saneeraukseen jo, kun sitä uhkaa maksukyvyttömyys. Saneerausmenettelyn aloittaminen on ennen lakimuutosta edellyttänyt olemassa olevaa maksukyvyttömyyttä.

Mitä varhaisen saneerauksen aloittamisen edellytyksenä oleva uhkaava maksukyvyttömyys sitten on? Tämä on arvioitava aina tapauskohtaisesti ja kokonaisarvioinnin perusteella. Uhkaavassa maksukyvyttömyydessä on kyse ennusteesta. Yritys on vaarassa ajautua tilanteeseen, jossa se on muutoin kuin tilapäisesti kykenemätön maksamaan velkojaan niiden erääntyessä. Oikeuskirjallisuudessa on mainittu seuraavanlaisia tapausesimerkkejä: yritystä uhkaava suuri luottotappio, rahoituksen kiristyminen tai markkinatilanteen heikentyminen. Yrityksen kokonaistilanne näyttää toisin sanoen siltä, että yrityksellä on konkreettinen maksukyvyttömyyden riski jollakin määriteltävissä olevalla aikavälillä. Yritys ei ole vielä (kuvaannollisesti) nilkkojaan myöten velkasuossa, mutta todellinen riski häämöttää edessä.

 

 

Jos maksukyvyttömyys on jo konkretisoitunut, varhainen saneeraus ei ole enää väylä yrityksen velkaongelmien ratkaisemiseen. Tällöin yritys voi hakeutua normaaliin saneerausmenettelyyn (laissa käytetty termi on perusmuotoinen saneeraus). Mikäli yrityksestä tulee maksukyvytön kesken varhaista saneerausta, saneeraus voi myös jatkua perusmuotoisena saneerauksena.

Varhaisen saneerauksen prosessi on monelta osin samanlainen kuin perusmuotoisen saneerauksen. Varhaisen saneerausmenettelyn aloittamista haetaan kirjallisesti käräjäoikeuteen jätettävällä hakemuksella, ja saneeraukselle määrätään pääsääntöisesti selvittäjä. Merkittävimmät erot liittyvät saneerauksen esteperusteisiin ja aloittamisen yhteydessä määrättäviin kieltoihin. Varhaisessa saneerauksessa esteperusteita on vähemmän, ja velkojen maksu-, perintä- ja muut kiellot ovat voimassa lyhyemmän aikaa kuin perusmuotoisessa saneerauksessa.

Varhaisen saneerauksen säätämisen tausta-ajatuksena on ollut, että yritys saisi riittävän ajoissa taloudellisesta tilastaan ja tervehdyttämismahdollisuuksista ulkopuolisen arvion. Kun arviointi aikaistuu, oikeanlaiset päätökset ja tervehdyttämistoimet ehditään tehdä ajoissa. Näin velkojille epäonnistuneista saneerauksista aiheutuvat tappiot vähenevät. Tavoitteena on myös saneerausmenettelyn nopeutuminen, koska yrityksen taloudellinen tilanne on vielä helpommin selvitettävissä ja korjattavissa.

Onko sinulla kysyttävää saneerauksesta tai muista yrityksen tervehdyttämistoimista? Annamme mielellämme lisätietoja.

Johanna Lehtinen

Lakimies

Johanna Lehtinen työskentelee Talenom Konsultointipalveluissa lakimiehenä päätoimialueinaan yritysten riita-, sopimus- ja maksukyvyttömyysasiat.

Ota yhteyttä ja pyydä tarjous

Täytä yhteystietosi alle ja olemme sinuun yhteydessä